”Kun suru kohtaa, olemme sinua varten” – Hautauspalvelu Saarimaa auttaa saattamaan läheisesi arvokkaasti viimeiselle taipaleelle

Kun läheinen ihminen on pois, on aika hetkeksi pysähtyä suremaan. Suru on jokaisen henkilökohtainen kokemus ja silloin on tärkeää, että antaa tilaa tunteille.

On aika hiljentyä.

On aika muistella.

On aika kunnioittaa poismennyttä.

On aika tehdä viimeinen palvelus.

Jokaisen ihmisen elämä on arvokas, oli hänen elämänkaarensa minkälainen tahansa. Arvokkaaksi sen tekee se, että ei ole toista samanlaista eikä samankaltaista elämää.

Jokainen meistä on ainutlaatuinen. Poismeno jättää aukon, jota kukaan muu ei voi täyttää tai korvata samalla tavalla, oli kyseessä lapsi, nuori, aikuinen tai vanhus.

Jää vain muistot ja suuri ikävä.

Tahdomme omalta osaltamme olla rinnallasi näinä hetkinä ja auttaa sinua saattamaan läheisesi arvokkaasti viimeiselle taipaleelle. Tahdomme hautauspalvelussamme löytää poismenneelle, läheiselle ihmiselle juuri oikeanlaisen leposijan, persoonallisen ja kauniin, oli sitten kyseessä arkku tai uurna. Hyviä vaihtoehtoja löytyy Punkalaitumella tehdyistä kotimaisista arkuista ja uurnista, joita käytämme.

Hautauspalvelu Saarimaan historia

Kaikki alkoi 30-luvulla, kun Mettäsen sukuun ostettiin ruumisarkkuliike Punkalaitumelta. Suvussa oli myös ruumisarkkujen valmistusta. Toiminta laajeni ja siirtyi sukupolvelta toiselle. Punkalaitumelta toiminta laajeni aluksi Urjalaan ja sitten Vammalaan, nykyiseen Sastamalaan.

Mettäsen suvun osuus yrityksessä päättyi 2021, kun Timo Saarimaa osti yrityksen. Yrityksen toiminta jatkuu nimellä Hautauspalvelu Saarimaa. SHT-tukulla on edelleen saatavana Mettänen-arkkumalleja.

Yrityksen, Mettäsen suvun, historia velvoittaa arvostamaan Punkalaitumellla valmistettuja arkkuja (SHT-tukku).

Hautauspalvelu Saarimaa tarjoaakin asiakkaalle aina punkalaitumelaista arkkua ja uurnaa, jos sellainen on asiakkaan tarpeeseen saatavilla.

Heikki Korppi kertoo, miltä oman puolison menettäminen tuntui.

Läheisen kuolema koskettaa ja tekee kipeää.

Lopulta jäljelle jää vain muistot ja suuri ikävä.

Heikki Korppi: Omaishoitajana läheiselle ihmiselle

Noin seitsemän vuotta sitten sain kuulla lääkäriltä sanat, jotka menivät syvälle sisimpääni ja herättivät suuren määrän kysymyksiä: miksi, milloin, miten…

Lääkärin diagnoosi koski rakasta vaimoani, jonka kanssa olimme kulkeneet yhteistä matkaa yli 40 vuotta. Lääkäri kertoi, että vaimollani on elinaikaa jäljellä vain muutama vuosi. Mitään ei ollut tehtävissä. Oli vain tehtävä uusia järjestelyjä ja odotettava.

Järjestelyt minun kohdallani tarkoittivat sitä, että lopetin silloisen palkkatyöni ja jäin hoitamaan vaimoani. Uusi ”ammattini” oli siis omaishoitaja.

En ollut koskaan pyrkinyt tähän ammattiin, se vain annettiin. Toisaalta oli helppoa tehdä päätös, sillä olihan vaimoni uskollisesti kulkenut matkassani sydänystävänä 40 vuotta. Nyt oli minun tehtäväni toimia hänelle vierelläkulkijana ja tukijana loppuun saakka.

Toki päätös oli taloudellisesti haastava, mutta juuri näissä tilanteissa meiltä kysytään sitä, mikä on arvomaailmamme. Jokainen meistä tekee päätöksensä ja valintansa aina niiden arvojen mukaan, jotka määrittävät elämämme.

Olihan se henkisesti kuluttavaa seurata, kuinka rakas ihminen pikkuhiljaa riisutaan kaikesta siitä, mitä hän on osannut ja aikaan saanut. Kaikkein satuttavinta oli se, ettei hän enää tuntenut minua.

Omaishoitajuuden aika, jonka sain olla vaimoni vierellä, kesti noin neljä vuotta. Tuona aikana jouduin opettelemaan paljon uusia asioita elämässäni, enkä tietenkään voinut elää omaa elämää niin kuin ennen, koska minun piti huolehtia ja valvoa vaimoani ympäri vuorokauden. Vain ne omaishoitajien lakisääteiset kolme päivää kuukaudessa, jolloin sain viedä vaimoni hoitokotiin ammattilaisten hoidettavaksi, soivat minulle omaa aikaa ja mahdollisuuden käydä jossakin.

Silloin käytännön pakosta mietin paljon sitä, että kyllähän vapaapäiviä saisi olla enemmänkin, sillä kyse oli myös omasta jaksamisesta. Silloin en vielä tiennyt, kuinka kauan saisin tätä arvokasta tehtävää suorittaa.

Noin puolitoista vuotta sitten tuli se päivä, jota olin pelonsekaisin tuntein odottanut ja toisaalta, myös toivonut. Sillä tiesin, että tuo päivä vapauttaisi rakkaan vaimoni vanhurskasten lepoon.

Kyllä, vaimoni poismeno kosketti syvältä ja kipeästi. Näin käy aina, kun jostain arvokkaasta ja rakkaasta joutuu luopumaan. 45 vuotta yhteistä elämää jätti hyvät muistot ja suuren ikävän, tunteita, joita nousee vieläkin pintaan silloin tällöin.

Haluan nykyisessä työssäni Hautauspalvelussa olla sinulle tukena ja apuna kaikessa hautaukseen liittyvissä asioissa.

Valmistamme tarvittaessa myös ohjelmamonisteet siunaus- ja muistotilaisuuteen.

  ****

Hoidamme hautausjärjestelyt luotettavasti ja ihmisarvoa kunnioittaen

arvokkuudella, ammattitaidolla ja sydämellisyydellä:

Tila- ja aikavaraukset

Arkku- / uurnavalinta

Hautakivimyynti ja -työt

Kuljetukset

Arkun kukkalaiteet

Valokuvaus, käsiohjelma

 ****

Yhteystiedot:   Timo Saarimaa p. 0400 231 777 (myös viikonloppuisin)

Heikki Korppi     p. 03 546 0030 (Sastamalan toimipiste)

Internet: www.hautauspalvelusaarimaa.fi

Sähköposti: asiakaspalvelu@hautauspalvelusaarimaa.fi

Urjala: Vanhainkodintie 3, 31760 Urjala p. 0400 231 777

Punkalaidun: Kauppakuja 1, 31900 Punkalaidun p. 0400 231 777

Sastamala: Avoinna ark. klo 10–16, Puistokatu 28, 38200 Sastamala p. 0400 231 777 / p. 03 546 0030 hautauspalvelusaarimaa@gmail.com

****

Kukkalaitteet, tilakoristelut ja sidontatyöt yhteistyössä:

Puistokadun Kukkatupa: Puistokatu 21, 38200 Sastamala

0400 602 992 / kukkatupa@gmail.com / puistokadunkukkatupa.fi

Mouhijärvi Kapsäkki: Kauppakatu 2, 38420 Häijää

045 1247 788

Kesälaitumen kukka: Kauppakuja 1 A1, 31900 Punkalaidun

02 7674 763 / kukka@kesalaitumenkukka.fi /  kesälaitumenkukka.fi

Poimintoja