Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksia on perinteisesti perusteltu ihmisten auttamisella ja kansalaisyhteiskunnan tukemisella. Monesti puhutaan vanhuksista, sairaista, yksinäisistä ja sellaisista ihmisistä, jotka tarvitsevat tukea vaikeissa elämäntilanteissa. Tämä on aivan oikea perustelu, ja moni järjestö tekeekin tällaista aidosti arvokasta työtä ihmisten arjen helpottamisessa.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että rahaa on vuosien varrella valunut myös paljon muuhunkin.

Siksi nyt, kun järjestöavustuksiin tehdään mittavia säästöjä, jäljelle jäävät rahat on kohdennettava nykyistä selvästi tarkemmin. Ei ole mitään järkeä painottaa leikkauksia sellaiseen työhön, jolla järjestöavustuksia julkisuudessa puolustetaan. Päinvastoin juuri sitä pitää suojata.

Puolueellemme tämä lähtökohta oli selvä ja sen takia valmistelimme uudet STEA-kriteerit: painotetaan kohtaavaa työtä, vähennetään veronmaksajien euroja sellaisilta järjestöillä, joilla merkittävää sijoitusvarallisuutta ja karsitaan hallintoa ja päällekkäisyyksiä.

Kohtaava työ tarkoittaa sellaista työtä, jossa ihminen saa oikeasti apua: Sairastunut saa vertaistukea. Perhe saa tukea vaikeassa tilanteessa. Ikäihminen ei jää yksin. Juuri tämän työn pitää olla sote-järjestöjen avustusten perustelluin ydin.

Samalla on uskallettava karsia ympäriltä sitä kaikkea muuta, mihin rahaa on vuosien varrella valunut: Päällekkäistä hallintoa, yleistä vaikuttamistyötä, kampanjointia ja hankkeita, joiden yhteydet tavallisten ihmisten auttamiseen ovat monesti hyvinkin epäselviä.

Jos järjestöllä on paljon omaa varallisuutta, sen pitää myös käyttää omaa rahaa. Jos samalla kentällä toimii monta päällekkäistä järjestöä, niiden pitää yhdistää voimiaan ja karsia hallintoaan. Jos toiminnalla ei ole selvää yhteyttä terveyden, hyvinvoinnin tai toimintakyvyn edistämiseen, on toimintaa vaikea perustella sote-avustuksena.

Järjestömaailmassa on myös vuosien varrella syntynyt epäterveitä kytköksiä puolueisiin ja poliittisiin verkostoihin. Osa järjestöistä toimii käytännössä puoluepoliittisina lobbauskoneistoina, ja liian monesta on tullut entisten poliitikkojen ja puolueaktiivien suojatyöpaikka. Kun tätä kenttää sohaistaan ja rahavirtoja aletaan ohjata uudelleen, vastustus on kovaa. Se ei kuitenkaan ole peruste jatkaa vanhalla tavalla.

Veronmaksajien rahat tulee ohjata sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Jos joku haluaa aidosti puolustaa kohtaavaa sote-työtä, hänen pitäisi kannattaa sitä, että vähenevät rahat ohjataan apua tarvitsevien ihmisten konkreettiseen tukemiseen.

Jos taas vastustus nousee siitä, että rahaa ei enää jatkossa jaeta avokätisesti hallintoon, kattojärjestöihin, vaikuttamistyöhön tai entisten poliitikkojen suojatyöpaikkoihin, silloin on syytä kysyä, mitä tässä oikeastaan puolustetaan.

Puolustetaanko järjestötyön ydintä ja apua tarvitsevaa ihmistä, vai tämän ympärille kasvaneita rönsyjä?