
Sastamalan kaupungin ensimmäinen etanaroskis kiinnitettiin kuluvalla viikolla valaisinpylvääseen Vammalan Marttilassa. Lintukannellinen vihreä roska-astia on Liuskekujan ja Itsenäisyydentien välisen kävelytien varrella.
“Siitä puhutaan Valpurinkäytävänä, koska se rajoittuu Valpurinpuiston puistometsäalueeseen”, toteaa kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi.
Etanaroskis on nimensä mukaisesti tarkoitettu etanoiden ja vielä tarkemmin espanjansiruetanoiden hävittämiseen, ja tätä kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi säädettyä eliötä on tavattu runsain mitoin juuri Marttilan alueella.
“Tuomalla alueelle etanaroskiksen kaupunki voi osallistua torjuntatyöhön. Käytävän varsi on helposti saavutettavissa, niin päätettiin kokeilla etanaroskiksen toimivuutta käytännössä”, Isosävi summaa.
Etanajätteet saa edelleen dumpata myös normaaliin roska-astiaan, kunhan muistaa oikeat hävitysohjeet: etanat kuolleena suljettuun pussiin tai kartonkiastiaan pakattuna. Ja hävitys mieluiten lintuluukullisiin roskiksiin, kaupunginpuutarhuri luettelee.
Etanaroskiksia ei tämän hetkisen tiedon valossa ole tulossa muualle kaupunkiin, sillä espanjansiruetanaa ei ole havaittu kuin Marttilan alueella. Torjuntatoimet kohdistetaan siis tälle alueelle.
“Tilannetta kyllä seurataan muun muassa kaupungin omassa havaintokarttapalvelussa.”
Marttilan alueella pidetään ensi keskiviikkona espanjansiruetanoiden torjuntatalkoot. Niistä lisää täällä.
