
Miltä Kaalisaaren uusi hyppytorni näyttää? Se selviää ensi viikolla.
Sastamalan kaupunki järjesti yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa Kaalisaaren hyppytornin ja aktivointilaiturin suunnittelukilpailun aiemmin tänä kesänä. Kilpailu oli suunnattu arkkitehti- ja rakennusarkkitehtiopiskelijoille.
Sastamalan kaupungin perjantaina toimittaman tiedotteen mukaan kilpailuun saapui 24 työtä, joista kaupungin, nuorisovaltuuston, järjestävän oppilaitoksen ja Kalssu ry:n edustajista koostuva esiraati karsi neljä jatkoon menevää kilpailutyötä.
Näistä neljästä jatkoon päässeestä työstä oppilaskunnat sekä nuorisovaltuusto valitsivat voittajatyön.
Kilpailutöiden lukumäärä ja laatu yllätti kilpailun esiraadin positiivisesti.
”Työt olivat upeita. Kilpailun kautta Sastamala sai paljon positiivista näkyvyyttä, ja monet nuoret tutustuivat Sastamalaan”, esiraadin edustaja Sastamalan kaupungin yritysasiantuntija Teresa Herrero Vidfelt iloitsee.
Tilaisuutta voi seurata verkossa
Kilpailutyöt julkaistaan ensi maanantaina 20. syyskuuta Sastamalan kaupungin nettisivuilla. Kilpailun voittaja puolestaan julkistetaan ensi perjantaina 24.9. kello 12.15 järjestettävässä tilaisuudessa Tampereen ammattikorkeakoulun tiloissa.
Voittajatyön lisäksi tilaisuudessa palkitaan myös muut suunnittelukilpailussa menestyneet työt.
Tilaisuutta voi seurata suorana verkossa täältä.
Kommentointi ei ole käytössä.