Puuhamies Markku Torpolle Kotiseutuliiton kultainen ansiomerkki – Myönnetään pitkästä ja ansiokkaasta kotiseututyöstä

Markku Torpo ja Katariina Pylsy keskiviikkona Keikyässä. Kuva: Minna Isotalo.

Sastamalan Oppaat luovuttivat keskiviikkona Reisuköppinsä Keikyän Perikunnalle yhdistyksen riippusillan eteen tekemästä työstä.

Tilaisuudessa todistettiin toistakin palkitsemista, sillä Perikunnan puuhamies Markku Torpo sai Kotiseutuliiton kultaisen ansiomerkin. Sitä oli hakenut Sastamalan kuun vaihteessa eläköitynyt maaseutujohtaja Katariina Pylsy – keikyäläisten aloitteesta, tosin.

Kotiseutuliiton mukaan kultainen ansiomerkki voidaan luovuttaa henkilölle, joka on osallistunut kotiseututyöhön ja järjestötoimintaan pitkään ja ansiokkaasti. Tunnustus edellyttää käytännössä vähintään 20 vuoden osallistumista tai yksittäisiä erittäin merkittäviä tekoja kotiseututyön tai järjestötoiminnan hyväksi.

Päätöksen ansiomitalista teki Kotiseutuliiton hallitus.

Aiemmin Alueviestissä: Keikyän riippusillan kunnostaminen huomattava matkailuteko – “Todella suuri ilo esitellä peruskorjattua siltaa ja myös kertoa mittavista talkoista”