
Useat tahot Sastamalassa ovat yhdistäneet voimansa ukrainalaisten tukemiseksi. Hiljattain syntyneen Sydämellä Sastamalasta -ryhmän ensisijainen ajatus on kerätä valmiiksi tavaraa lahjoitettavaksi niille ukrainalaisille, jotka kaupunkiin tulevaisuudessa saapuvat.
”Monet ovat lähteneet pakomatkalle hyvin vähäisen tavaramäärän kanssa, heillä on ehkä vain päällään olevat vaatteet. Haluamme olla auttamassa uuden elämän rakentamisessa alkuun”, sanoo toimintaa koordinoiva Pirjo Raunio.
Ajatus auttamisesta virisi Raunion kotiseurakunnassa, Vammalan helluntaiseurakunnassa, mutta toimintaan on saatu mukaan useita yhteistyötahoja paikallisista seurakunnista yksityishenkilöihin.
Asiat ovat edenneet nopeasti, sillä ensimmäinen palaveri aiheen tiimoilta oli viikko sitten perjantaina. Jakelukeskus avattiin jo seuraavana torstaina Kiikan entiselle vanhainkodille, jonka ryhmä sai edullisesti käyttöönsä.
”Viime maanantain kaupunginhallituksen kokouksessa keskusteltiin Ukrainan tilanteesta ja esitin siellä, mahtaisiko kaupunki lähteä tukemaan keräystä osoittamalla jonkin tyhjillään olevan tilan meille. Tiistaiaamuna tilakeskuksesta soitettiin, että vanhainkodin tilat joutaisivat ja teimme kaupungin kanssa vuokrasopimuksen.”
Kiikassa talkoolaisia on parikymmentä. Vammalaan avattiin maanantaina keräyspiste keskustan Valkamakadulle, lisäksi tavaraa vastaanotetaan Mouhijärvellä ja Kiikoisissa. Raunio on kiitollinen vapaaehtoisten runsaasta määrästä.
”Olen todella iloinen siitä, että voimme tehdä tätä isolla joukolla yhdessä, koska yhdessä saamme aikaan enemmän.”
“Toimimme harkiten ja vastuullisesti”
Keräyspisteisiin voi tiivistettynä lahjoittaa siistiä, ehjää, pestyä ja puhdasta tavaraa. Tarvetta on esimerkiksi aikuisten ja lasten vaatteille, petivaatteille, leluille, peleille, keittiötarvikkeille sekä säilyvälle ruoalle. Ohjenuorana on, että keräykseen lahjoittaisi tavaraa, jonka myös itse voisi ottaa vastaan.
Pirjo Raunio kertoo, että tavaraa ei vielä ole kertynyt kovin paljoa. Hän kuitenkin uskoo määrän kasvavan päivien kuluessa.
”Joku kysyi, miksi tavaraa kerätään jo nyt, kun tulijoitakaan ei vielä ole näkynyt. Vanha sanonta sanoo, että tyhjästä on paha nyhjästä. Jos emme ole mitenkään valmistautuneet tänne tuleviin, on paljon haasteellisempaa saada yhtäkkiä järkevästi tarpeellista tavaraa kasaan.”
Raunio muistuttaa, että kun tavara on valmiiksi kerätty ja lajiteltu, siitä on helppo koota tarpeeseen sitä, mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee. Mikäli keräystavaraa kertyy runsaasti, on mahdollista että sitä myös lähetetään Ukrainan suuntaan.
”Emme siinäkään tapauksessa lähetä mitään minnekään umpimähkään. Meillä on olemassa kontaktit, joiden kautta saamme tiedon tarpeista ja tavara menee perille. Olemme kaikki nähneet kuvia tavarakasoista Puolassa, emme ole lisäämässä hylättyjen laatikoiden määrää siellä, vaan toimimme harkiten ja vastuullisesti.”
Esimerkiksi Länsi-Ukrainassa on tällä hetkellä valtava määrä maan sisäisiä pakolaisia, joilla on puutetta kaikesta, Raunio sanoo.
Ukrainassa yhteistyötahoina toimivat seurakunnat, kristilliset järjestöt sekä avustusorganisaatiot.
”Kaikki lahjoitettu tavara tulee jollakin aikavälillä löytämään tiensä eteenpäin. Meillä on kattavasti kontakteja myös muualle, jos Ukraina ja lähialueet syystä tai toisesta tulisivat täyteen lahjoituksia.”
Lisätietoa keräyksestä ja pisteiden aukioloajat Facebookin Sydämellä Sastamalasta -ryhmässä. Myös Pirjo Raunioon voi olla suoraan yhteydessä, p. 050 558 0995.
