
Lukijaamme huolettaa Vammalan keskustaajaman valaistus. Toimitukseen soittanut nainen kertoi, että ajeli puolilta öin (kello 23.30) Häijäästä Vammalaan. Keskustan läpi huristellessaan hän teki havainnon, että lähes koko kaupunki oli pimeänä.
“Torin kulmilla Puistokadulla oli valaistusta, samoin Tays Sastamala oli valaistu, mutta muutoin koko kylä oli aivan pimeänä. Liikenneympyröissäkin oli hankalaa ajalla, kun koko maa oli ihan pelkkää mustaa vaan. Prisman ympäristön tiet vasta kaameassa kunnossa olivatkin”, soittaja harmitteli.
Hän mietti, onko kaupungilla alkanut säästösyistä joku kesäaika, kun katuvalot eivät yöllä pala.
“On paljon vuorotyöläisiäkin, jotka joutuvat olemaan liikenteessä myöhään illalla ja yöllä. Kesäöinä on valoisaa, mutta ei vielä! Pimeys on turvallisuusriski, joka luo turvattomuutta liikenteeseen ja aiheuttaa vaaratilanteita”, nainen sanoi.
Häntä mietitytti myös Vammalankadun jatkeen ja Aarnontien kuntoon laittamisen ja päällystämisen ajankohta. “On kuoppia ja vaikea ajaa – ja varsinkin pimeässä.”
Kesäkausi on valojen suhteen alkanut
Kysyimme asiasta Sastamalan kaupungin yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäeltä.
“Nyt alkoi taas katuvalojen kesäsammutuskausi. Eli ihan ydinkeskustaa lukuun ottamatta valot ovat sammutettuna elokuulle koulujen alkamisen tienoille asti”, Lähteenmäki vastaa.
Lähteenmäki korostaa, että jo pidemmän aikaa on toimittu niin, että kesäisin katuvalot ovat sammuksissa.
“Kesäsammutus on tehty vuosittain jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt viime ja tänä vuonna jonkin verran aikaistettuna. Taustalla ovat säästösyyt.”
Mitä Prisman tienoon katuihin tulee – niitä on tarkoitus päällystää toukokuun lopulta alkaen. Työt jatkuvat kesäkuun puolella.
“Työn aloitusajankohta riippuu vielä vähän myös olosuhteista, kuinka routakin sulaa. Yöt ovat vielä olleet melko kylmiä.”
Lähteenmäen mukaan Aarnontien kuoppia on jo ainakin kerran tasailtu, mutta uusia syntyy helposti.
“Eli tasailla pitää toki vielä ennen kuin saadaan lopullista pintaa”, Lähteenmäki sanoo.