Hullu Yö houkuttaa perjantaina Huittisiin – Kaupunkijuna ei puksutakaan, tilalla pikkubussi

Hullu Yö
Hullu Yö.

Hullu Yö -tapahtuma kutsuu taas ostoksille Huittisiin tänään perjantaina. Monet paikkakunnan liikkeet ovat auki iltakymmeneen saakka.

Tänä vuonna Hulluun Yöhön suunniteltiin suositun kaupunkijunan paluuta, vaan toisin kävi.

Tapahtumajärjestäjät tiedottivat Facebookissa, ettei juna puksutakkaan Huittisten kaduilla, sillä upouusi, vasta Suomeen saapunut kulkupeli ei ehtinyt saada Traficomilta virallista tieliikennelupaa.

Sen sijaan Huittisten Tilausliiikenteen Hullu Yö -pikkubussi kulkee samaa reittiä ja on maksutta kaikkien käytettävissä.

Hullu Yö on Huittisten kauppiaiden yhdessä järjestämä iloinen iltatapahtuma shoppailun merkeissä. Tapahtuma järjestetään kaksi kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin. Tavoitteena on esitellä paikkakunnan omia palveluita.