Runsaat viisikymmentä kiikoislaista kiinnostui Sastamalan kaupungin asukasillasta tiistaina Toukolan koululla. Sapiskaa annettiin, mutta säällisesti. Esiin nousivat muun muassa hammashoito, Ilola, kunnantalon käyttö, postitoimipaikkojen nimien poisto, kouluruoka ja yhdistymissopimuksessa sovittujen hankkeiden toteutuminen. Vastaajina kysymyksiin oli kaupungin koko ylin virkamiesjohto.
Tilaisuuden aloituspuheenvuoron piti keskustan kiikkalainen valtuutettu Pauli Pietilä, joka on kansalaisvaikuttamisen työryhmän puheenjohtaja. Hän kehaisi heti alkuun kiikoislaisia.
”Vammalassa oli vastaava tilaisuus viikko sitten. Siellä oli paikalla runsaat kymmenen tavallista kuntalaista. Täällä on monikertainen määrä. Kyllä Kiikoinen Vammalan voittaa kaikessa.”
Erityistä kiinnostusta kohdistui koulu-kirjasto-hankkeeseen ja rantasaunaan. Molemmista on sovittu yhdistymissopimuksessa. Koulu-kirjasto on siirtymässä, koska valtionapua ei ole vielä saatu ja rantasauna odottaa vuoden 2015 lopulle siirtoviemäriä Kiikkaan.
Markku Alajoki Taatinmaasta oli tyytyväinen siihen, että sopimuksessa sovittuja hankkeita on viety aika hyvin eteenpäin. Hän kuitenkin kysyi kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergilta lupausta siitä, että myös koulu-kirjasto ja rantasauna etenevät, eikä joku muu hanke kiilaa edelle.
”Rantasauna toteutuu varmasti suunnitelmien mukaan. Koulu-kirjasto-hankkeessa pitää odottaa valtionapupäätöstä. Sen mukaan on elettävä”, vastasi kaupunginjohtaja.
Jos valtionapua ei tule kahden seuraavan vuoden aikana, niin yhdistymissopimuksessa on sovittu, että koulu-kirjasto-hankkeeseen laitetaan silti 600 000 euroa. Rahalla tehdään, mitä saadaan. Yhtenä vaihtoehtona voi olla kirjaston siirto entiselle kunnantalolle, joka nykyisin on vakaassa vajaakäytössä.
Lue lisää kiikoislaisista tunnelmista ja sapiskasta Sastamalalle Alueviestistä keskiviikkona 30. lokakuuta.
Peruuttakaa äkkiä tuo Kiikoisten liittäminen Sastamalaan,Ilomantsi olisi sopiva suunta.Silkkaa valitusta joka asiasta.
Upeaa että joku pitää kuntalaisten puolta ja valvoo virkamiesten tekemisiä ja tekemättä jättämisiä!
Peruuttakaa äkkiä tuo Kiikoisten liittäminen Sastamalaan,Ilomantsi olisi sopiva suunta.Silkkaa valitusta joka asiasta.
Eiköhän se ole liitetty jo,onko tiedon kulku sinnepäin jotenkin myöhässä.
Keksikää ny jottain virkaa sille remontteeratulle kunnantalolle!
Se on niin ruma rakennus toi kunnantalo, että siittä voisi tehdä vaikka varoittavan esimerkin . Ja eikös sen vaakunan mikä siellä o. Voisi jo ottaa pois muistuttamasta ankeista ajoista.
Mikäs muu kunnantalo Sastamalassa on yhtä hienolla paikalla??
Koulu-kirjasto kunnantalolle ja rahat johonkin tarpeellisempaan sanon mää
Kuntalaiset esittivät hyviä ja ajankohtaisia kysymyksiä -mutta vastaukset jäivät joiltakin virkamiehiltä saamatta… mitä ne tekevät palkkansa eteen? Missä viipyy Servin kannattavuuslaskelmat -eikös senkin pitäisi osavuosittain seurata missä mennään… kuinka kannattava keskuskööki onkaan vai vieläkö on käynnistysongelmia..?
En päässyt tulemaan tilaisuuteen mutta kuulin että siellä oli joku kertonut oikein makean vitsinkin! Voi kun olisin niin mielelläni ollut mukana kuulemassa sen!!!
Juu olihan se aika mojova herja, siinä pisti t….nuija parastaan.
Mimmonen se oli kertokaa..
No se t…nuija oli kuulemma eksyny Vammalan keskustaan, hakenu sitten kuumeisesti maataloustoimistoo,jotta vois hakee lisää maataloustukiaisia! Kovin on pienet piirit toisilla siä Kiikoisten perillä!
Vaununperän pinohiiri iski jälleen!
Valehteli kannattaneensa Kiikoinen-nimen säilyttämistä!
Kekä?
TS: ”Päivitetty 2.12.2011 13:22
Kiikoisten nimi katoaa postiosoitteista
Veli-Matti Saksi
Jos Kiikoinen liittyy Sastamalaan, niin kunnan nimi katoaa postiosoitteista. Postinumerot säilyvät ennallaan. Soraäänittä kiikoislaiset eivät nimeä luovuttaneet. Yhdistymisselvityksen ohjausryhmässä postiosoitteesta äänestettiin, koska asiaa pohtineen työryhmän mukaan kunnan ja sen asukkaitten yhteinen näkemys oli, että Kiikoinen jää osoitteisiin.
Kiikoisten kunnanhallituksen puheenjohtaja ja ohjausryhmän puheenjohtaja Marko Suoniemi suree hieman nimen katoamista osoitteista. Silti hän äänestyksessä oli nimen poistamisen kannalla.”
Voi Marko parkaa… on sulla lyhyt muisti
Sastamalan kouluruuan halvoista raaka-aineista ei maittavia aterioita synny.
Nälkäisinä kotiin palaavat koululaiset näkyvät perheiden ruokamenoissa.
Toukolan hyvästä ruuasta on vain muisto jäljellä.
Onhan siellä ollut tänä syksynä jo kaksi kertaa liharuokaa tarjolla… Kiikoisten aikana totuimme ilmeisesti liian hyvään.
Ruoka, ja sekin huonoa, tuoraan Vanhustentalolle KAKSI ( 2) kertaa viikossa, joten asukkaiden pitää ostaa muutakin ruokaa elääkseen!! Kokoomus ovatko kiikoslaiset vanhukset ansainneet tällaisen kohtelun ??? Ei teistä ole vastaaksi – poliisit te kyllä hälytitte – senkin turhaan !!!!!
EI kokkoomuslaiset koskaan ole aatellu kuin omaa napaansa,EI ne köyhemmisistä välitä irvivät vaan.joskus vitonenki on raha jolla täytyy pärjätä,kokkari ei sitä joskus ymmärtäny muutaku hirnu.
Nuolikoskelta ei herunut tietoa vanhusten/lasten ruuan valmistushinnoista . Väitti kuitenkin kustannusten alentuneen.
Juu kyllä ruaka huanontunu on, muistan kon Viitasen Sylvi teki aikoinaan nin hyvvää läskisoossia, etten oo koskaan sen jälkeen nin ernomasta saanukkan.
….yhteisöhäissä ruokaa riitti viini virtasi….polliiseja piisas….Virkkusen vaunut kylläkin kyyditsivät häntä polittiseen hautaansa..
Älkää ny viittikö kepuämmät ennää! Kyä mää oon jo tarpeeks teitä ja teirän puhheita hävenny!
Kockarin aivastus.
eikös tuo Marko postitoimipaikan nimeä äänestettäessä ollut juuri se henkilö joka ratkaisi postitoimipaikan nimen muuttumisen Kiikoisista Sastamalaksi?
Totta puhut Markohan sen päätti, ja se tullaaan muistamaan!!!!
Mikä nyt oli, kun Kiikoisten kokkarit eivät avanneet suutaan tiistaina asukasillassa? Poikkeuksena Markon selittelyt, jotka nekin upposivat turvesuohon.
…kokcareista tuo tunnettu sovinistisika ole koskaan osannut mitään puhua….tuskin uskaltautui nytkään paikalle.
Huh huh, kyllä hävettää kirjoittelun taso! No tätähän tää on näillä muutamilla aina ollut
lehtikeikkeitä on yhdellä jos toiselle kerättynä,täytys muistaa ne ennen vaaleja ns.”lupaukset”.
Voisitko palauttaa mieleeni, mitä Kiikoisten Keskusta lupasi ennen viime kunnallisvaaleja? Minä kun en muista muuta kun lupauksen pitää Kiikoinen itsenäisenä Poriin liittämiseen asti.
Hohhoijjaa…. on sulla kummallinen muisti, niin se taitaa olla kokkareiden ominaisuus, meinaan kun tuo yksikin nimimestari muistaa mitä sattuu.
Niin paljonko säästöä syntyisi jo kaikki virkamiesten suojatyöpaikat purettaisiin, Sastamalassa on johtajia joka sektorille aivan liikaa.
Lasketaan Sastamalan turhat päällekkäisyys menot, huh huh mikä summa. Ei ihme jos rahat loppuu,oli sitten porkkanaatai muuta lupausta. Onko järkee..
Kiinteistöihin ja niiden kuluihin saadaan uppoamaan aivan tuhoton summa vuodessa. Verorahoja.
Rantasauna toteutuu varmasti suunnitelmien mukaan. Koulu-kirjasto-hankkeessa pitää odottaa valtionapupäätöstä. Sen mukaan on elettävä”, vastasi kaupunginjohtaja.
Jos valtionapua ei tule kahden seuraavan vuoden aikana, niin yhdistymissopimuksessa on sovittu, että koulu-kirjasto-hankkeeseen laitetaan silti 600 000 euroa. Rahalla tehdään, mitä saadaan.
haluaisin uskoa…mutta silti vähän epäilyttää….Rahalla tehdään, mitä saadaan.???
Saskyssä on maittavaa ruokaa opiskelijoille.
Kyllä mualmaan tekstiä mahtuu. Jokainen nyt vois mennä katsomaan hetkeksi aikaa itseään peilistä. Aika pian ainakin itse huomaan, ettei ihan älyttömästi ole varaa mennä haukkumaan toisten vikoja. Meitä kiikoislaisia ensimmäisen kiven heittäjää löytyy ihan helvetisti.
Muille tiedoksi, kun näitä joku muualtakin oleva lukee. Kymmenen vuoden päästä kiikoisista kannattaa katsella mökkiä itselleen. Myynnissä halvalla kivaa tonttia ja meitä suunsoittajaämmiä ei enää siinä vaiheessa montaa ole ja meillä sitä paitsi mitään väliäkään, sen verran lujaa tässä eteenpäin Suomi menee, kohti katastrofia. Onneksi on perunaa kellarissa, saa ämmät apetta, että jaksaa haukkua. Menen tästä peilin eteen todetakseni muutaman liikakilon. Tähän loppui tämän sivuston lukeminen. Yritän keksiä jotain muuta tekemistä. Lenkille vaikka lähtis.
No mene nyt hyvä ihminen lenkille, kun sinne noin paljon hainoot, mutta varo suonsilmäkkeitä.
Onko Olgen postit eksyny nieme-maahan
Ostaisikko Olgen kirjoittajalta auton?
Minä en ostaisi. Niitä liikaa tuupataan tiensivuun.