Hullu mies Huittisista ei navigaattoria kaipaa

Matti Haaviston Scania on ylpeydenaihe koko sitä rakentaneelle tiimille Jari Lahdelle (vasemmalla), Olli Aallolle, Kurtti Rantaniitylle ja Aatu Kiviniitylle. Haavisto on tyytyväinen, että innokkaita rekkamiehiä on jo neljässä polvessa, sillä myös Niilo Peltomäki (edessä) on jo automies henkeen ja vereen.

Hullu mies Huittisista ajatteli moni, kun Matti Haavisto ilmoitti lähtevänsä viemään jouluterveisiä Hollantiin vanhalla, vuoden 1964 Scanialla.
Elämäntyönsä ammattiautoilijana tehneelle Haavistolle ajaminen on tuttua, mutta voidaan pitää jokseenkin uhkarohkeana tempauksena lähteä museorekisterissä olevalla kuorma-autolla satojen kilometrien matkalle Eurooppaan ja vielä ilman kielitaitoa.

”Minulla on Hollannissa tuttuja, jotka ovat kyselleet, että koska tulen käymään. Nyt sitten olen menossa. Yrityksemme autot ajavat Eurooppaan jatkuvasti, joten samalla voin käydä tervehtimässä kuljettajiamme”, Haavisto perusteli ennen matkaan lähtöä.

Reissuun olisi toki voinut lähteä uudemmallakin autolla, mutta Haavistolle autovalinta oli ilmeinen. ”Olen aikoinani ajanut vastaavanlaisella. Juuri tällä autolla lähteminen on se juttu.”

Koko ikänsä autoillut mies kertoo nauttivansa ajamisesta, eihän hän tällekään reissulle olisi muuten lähtenyt. Auton ratin takana hän tuntee olevansa kuin lomalla. ”Siinä riippumattomuudessa on jotain hienoa. Kun lähdin Eurooppaan kaverit olivat sitä mieltä, että ei siellä voi pärjätä ilman kielitaitoa. Siitä tuli tietynlainen halu osoittaa, että missä vaan selviää, jos osaa oman ammattinsa.”

Haavisto on siirtynyt jo vuosia sitten eläkkeelle ja yritystä jatkaa nykyisin hänen poikansa. Silti veri vetää edelleen tienpäälle.
”Jos saisin olla missä vaan, niin kyllä minä kaikista mieluiten olisin ajamassa Euroopassa rekkaa”, hän haaveilee.

Tuhansien tuntien työ

Matti Haaviston menopelin, 1960-luvun Scanian eteen on tehty tuhansia tunteja työtä. Vanha kuorma-auto on koottu kahdesta autosta.
”Osia on taidettu ottaa vähän kolmannestakin”, Haavisto hörähtää.

Autoa on rakentanut neljän ammattilaisen osaava joukko työtunteja laskematta. Koska kukaan ei tehnyt autoa päätyönään, valmistumiseen vierähti useampi vuosi. ”Olihan tämä todellinen haaste, sillä tällaiseen autoon ei saa peltejä mistään valmiina. Kaikki pitää tehdä käsin”, hytin rakentanut Kurtti Rantaniitty myöntää.

Vanhaa autoa kasatessa ei vahvuus ole voima, vaan tarkkuus.

Lue koko juttu torstaina ilmestyvästä Alueviestistä. 

 

 

Kuvatekstiin korjattu Aallon sukunimi 29.12.

 

Kommentointi ei ole käytössä.