Rehtori Anderssonin tukena jo kaksi Facebook-ryhmää

Facebookiin on perustettu jo kaksi ryhmää Sylvään koulun rehtorin Jari Anderssonin tueksi. Myöhään lauantai-iltana Jari Anderssonin kannatusryhmään oli liittynyt 236 ja Pro Jari Andersson -ryhmään 56 jäsentä.

Apulaisoikeuskanslerin rehtori Jari Anderssonille ja Sastamalan kaupunginhallitukselle antama huomautus on herättänyt vilkkaan keskustelun siitä, onko nykyinen lainsäädäntö toimiva. Sylvään koululla on jo muutettu käytäntöjä apulaisoikeuskanslerin päätöksen mukaisiksi. Tupakoinnista ei enää seuraa rangaistuksena tutkielman kirjoittamista eikä koulumatkoilla tapahtuvaan kiusaamiseen puututa.

AIEMMIN ALUEVIESTISSÄ:

Andersson: ”Laki menee lapsen edun edelle”

Apulaisoikeuskansleri antoi Jari Anderssonille huomautuksen

Poimintoja

  • tuntematon

    Jospa apulaisoikeuskanslerilla on kuitenkin pätevyyttä arvoida asiaa (huom. asema ja vankka koulutus). Eiköhän vanhemmillakin ole vastuu tupakoinnista ym. lapsensa asioista (kiusaaminen jne). Kotoa käsin lähtee kasvatuksen myötä asenne elämään ja asenne sekä kunnioitus lähimmäisiin. Koulun tehtävä on opettaa kyllä yleissivistystä muun opetuksen ohella, mutta ei Sastamala/Sylvää tästä nyt kannuksia saa, vaikka rehtori olisi kuinka pätevä. Varmasti rehtori on ammattilainen, mutta Sastamalassa luulisi olevan muutakin pohtimista , kuten syrjäkylien tilanne ja palvelujen saatavuus koko ”ison” kaupungin alueella

    • jannekoivisto@hotmail.com

      Kyllä olet oikeassa ja varmaan tiedät että jokaisella lapsella on turvalliset vanhemmat kotona neuvomassa.Ei ole yksin huoltaja Äitejä ja Isiä jotka joutuvat oleen töissä aamusta iltaan ja vähän väsyttääkin välillä.Ja toi on jo paljon jossain tapauksissa nykyään,saa olla onellinen et on edes toinen tolkussaan vanhemmista,
      Olen ymmärtänyt että ei tuolla Sylväälläkään ihan joka oppilas ole ogelmaksi et jos niitä muutamaa nyt koulu opettaa niin onko se pahaksi.Ja rehtorilla on rehtorin ongelmat,en usko että siihen kuuluu syrjäkylin tilanne ja palvelut.
      Tämän ryhmän olen perustanut ihan ja ainoastaan tukeakseni jarin toimenpiteitä koulun jutuissa.

  • Äiti

    Koulu siis vastaa lapsen turvallisuudesta koulumatkoilla, mutta ei voi puuttua kiusaamiseen koulumatkalla????

    • Näin on

      Ei koulu vastaa lapsen turvallisuudesta koulumatkoilla. Harvoin voi puuttuakaan.

    • jannekoivisto@hotmail.com

      Sinä Äiti olet niiiin oikeassa! eikös tunnu hullulta?
      Pitäskö nyt sanoa niin kuin aikoinaan sarjassa Pulkkinen, että olet asian ytimessä?

  • Pikkuville

    Onko tosiaan tupakoinnin valvominen tärkeämpää kuin puuttuminen koulukiusaamiseen….ajattele Andersson

    • jannekoivisto@hotmail.com

      No eiköhän se siihenkin puutu ja vielä kotimatkallakin.

  • Näin on

    Tukeeko tämä uusikin ryhmä rehtorin lainvastaista toimintaa vai onko se jokin kunnallisvaalien tukiryhmä? En saanut selvää vierailtuani sivulla.

    • jannekoivisto@hotmail.com

      Voin kertoa että ei ole mitään tekemistä minkään vaalien kanssa!
      Ihan vaan lasten ja maalaisjärjen joka valitettavasti välillä näyttää jäävän taka alalle, kun noita kunnallisvaaleja mietitään.

  • Vaalit tulossa?

    Ihmettelen jos joku kansanedustajakin on tukemassa lainvastaista toimintaa? Esiin on nostettu joitakin yksittäisiä asioita, käsittääkseni Anderssonin toiminta on vuosien varrella monilta osin hiponut lainvastaisuutta, kuten oikeuskanslerin päätös osoittaakin. Ja onhan noissa uutisissa kerrottu että Sylvään sääntöjä on muutettu jo ennen oikeuskanslerin päätöstä, miksi? Olisiko huomattu että toiminta on ollut lainvastaista? Vaalityötä tekevät Anderssonin kannattajat, uskovat että näkyy miten näkyy, kunhan näkyy! Joskus näkyminen voi kääntyä itseään vastaan…

    • jannekoivisto@hotmail.com

      Mitä vaalityötä? Tässä on kuule vaalit ja muut liipalaapat kaukana siitä mitä ajatelen ja moni muukin ajattelee.Nyt puhutaan LAPSISTA eikä mistään politiikasta.
      Oletko ihan oikeasti sitä mieltä että sinun jonnesi saa tuprutella röökiä koulun aluella niin että ei siitä rangaista tai potkia persuuksiin pienenpiään koulussa tai koulu matkoilla.
      Totta kai Andersson on koko ajan silmätikkuna kun SE puuttuu asioihin,
      Muuta helvetti johonkin äkäslompolalle sen vaalityös kanssa niin näät kuin siellä toimitaan.

  • Sepu

    Loistavaa toimintaa kommenttien kirjoittajilta. Rehtori on leimattu rikolliseksi ja nyt siihen jo sekoitetaan politiikkaa. Yritäkää ymmärtää, että koulussa opettejien kädet on sidottu lakiin järjestyksen ylläpitämiseksi. Häiriköt voivat periaatteessa tehdä mitä vaan, koska heillä on tiedossa oikeutensa. Opettajat ovat voimattomia ja jos joku auktoriteetin omaava ”kansankynttilä” yrittää pitää pakettia kasassa, jotkut vanhemmat tai ulkopaikkakuntalaiset yksityishenkilöt vetävät herneen nenään. Katsotaan miten homma toimii, kun jokaisesta kiusaamisesta, tupakoinnista tai muusta ns. ”alaikäisen hallussa laittomia tavaroita” olevasta oppilaasta ilmoitetaan poliisille, jonka pitäisi tulla heti paikalle toteamaan asia. Poliisipiirien uudistus on järkätty sen verran fiksusti ministerien toimesta, että useimmin partio on täälläkin viemässä peräkylän Penaa putkaan Sorille, joten saapuminen paikalle kestää. Eikä tämmöisiä tapauksia oteta hälytystehtävien etupeltoon. Toivottavasti JG entisenä opettajana saa tähän hommaan jonkinlaista tolkkua.

  • Näin on

    Kai asia on nyt niin, että rehtori on aika vahvasti politiikassa mukana. Ei asiaan tarvitse sekoittaa politiikkaa. Tämä lakiin ja järjestykseen sitoutuminen häneltä nyt onkin lipsahtanut, ainakin tuon kanslerin huomautuksen verran. Ei hän nyt rikollinen liene, mutta tehnyt vakavia virheitä. Ei asioihin puuttumista ole kait kielletty, vaan väärät sanktiot.

  • Nimetön

    Ikävää, että muutoinkin kaupungin hallinnon osalta kehnossa maineessa oleva Sastamala saa vielä tällaistakin negatiivisuutta. Herra Anderssonhan on kaupungin johtavia hallintohenkilöitä. Ei herätä luottamusta Sastamalan muutoinkin omavaltaiseen ja itseriittoiseen hallintotyyliin.

    • Näin on

      Hyvä havainto. Tässä tapauksessa ei liene aiheutettu kovin isoa taloudellista tappiota, jos muuntorangaistuksien läpivientiä ei ole maksettu valvovalle opettajalle tukiopetustunteina viranhoitoon kuuluvan rangaistusvalvonnan sijaan.
      Huomattavia talousarvioylityksiä veronmaksajien kontolle on syntynyt muuan rakennusprojektista vastaavan toisen virkamiehen eteenpäin viemässä hankkeessa. Samaa itseriittoisuutta on siinäkin havaittavissa. Tosin päättävät elimet ovat nöyrästi siunanneet kaikki rahallisetkin ylitykset.

  • tuntematon

    Olisikohan jo aika mennä eteenpäin Sastamalan asioista vaikkapa maamme talouskriisiin, laman aiheuttamiin lomautuksiin ja sitten myös positiivisen ajattelu malliin. Jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää. Lapsen hymy, nuoren onnistuminen jossakin asiassa, työtätekevän hyvä, onnistunut työpäivä, ikääntynyneen virikkeellinen päivä ja sairaan ihmisen kivuton hetki! Ajatellaanpa hetki edelläkuvatulla tavalla…tulisiko parempi mieli ilman facebook-ryhmiä ym.

    • jannekoivisto@hotmail.com

      Olet kyllä ihan oikeassa että näitä asioita ei tarvisi täällä vatvoa!
      mutta valitettavasti minulla ei ainakaan ole päivä pulkassa vaikka kuin tekisin hyvän tuloksen töissä ja sen jälkeen katselisin lastani joka on nuijittu koulussa tai koulumatkalla.
      Seuraavana päivänä olisin vittuuntunut ja en ajattelisi mitään lomautuksia enkä muutakaan.
      Mutta jos lapsi oliskin ollut ok niin sit olis itselläkin aikaa ajatella noita asioita.
      ja tämä pätee niin kiusaajan kun kiusatun vanhempiin pitkällä aika välillä.

  • jannekoivisto@hotmail.com

    Olen se joka tämän Jari Anderssonin kannatus ryhmä. perustanut. Olen Janne Koivisto ja asunut Vammalassa 18 vuotta,käynyt koulut täällä. Nyt 26 vuoden jälkeen palannut tänne, Minulle on matkan aikana tapahtunut sitä ja tätä mutta tärkeimmät on lapset jotka olen saanut aikaan.Niitä on kolme ja vanhin on jo aikuinen.sitten on neljä ja viisi vuotiaat tyttö ja poika.
    Nyt kun luen täältä että tässä olisi jotain politiikkaa voin kertoa että ei tosiaankaan ole.En tunne henkilökohtaisesti koko rehtoria minun vanhempi lapseni ei ole Sylväällä ollut ja kaksi nuorempaa ei tule olemaan.
    Kysymys on minun mielestä siitä mihin koululla on oikeus puuttua ja Jari Anderson on oikealla tiellä vaikka välillä meneekin rajoja hipoen.
    Moniko vanhempi on aamulla toivottamassa lapselleen hyvää koulupäivää ja sanomassa et onko tukka hyvin ja paita kunnossa jos paidassa lukee että VITUN PRINSESSA.
    Jos siihen ei ole kykyä ja älliä kotona puuttua niin kyllä se on koulun jos nyt sinne saakka edes pääsee niin tehtävä.
    Olen itse aikoinani saanut kärsiä koulumatka kiusaamisesta,niin kävellen kun linja-autossa ja tiedän mitä se on,Jos nyt joku viisas tulisi kertomaan minulle että tein tämän jonkun politiikan takia niin voisin kyllä kertoa ihan henkilökohtaisesti vielä lisää.
    Minut löytää Väinönkatu 14 B1 38200 Sastamala.

Kommentointi ei ole käytössä.