Kirjallisuustapahtuma Vanhan kirjallisuuden päivät järjestetään 29. kerran Sastamalassa, Sylvään koululla 28. ja 29. kesäkuuta. Vuoden 2013 tapahtuman teemana on Moraali.
Teemaa käsitellään laaja-alaisesti poliittisen, uskonnollisen ja eri aatevirtausten kirjallisuuden näkökulmasta unohtamatta perimmäistä kysymystä: mitä moraali tarkoittaa.
Keskusteluissa ja seminaareissa kuullaan mm. taiteilija Seela Sellaa, johtaja Matti Apusta, kirjailija Katja Kettua, kirjailija Pekka Hiltusta, professori emeritus Tarmo Kunnasta, akatemiaprofessori Kari Enqvistiä, kirjailija Yrsa Steniusta, FT Panu Rajalaa, professori Jaakko Hämeen-Anttilaa, dosentti Kari Kuulaa, tietokirjailija Riikka Kämppiä, puoluesihteeri Timo Laanista, FT Lasse Lehtistä, toimittaja Sanna Ukkolaa sekä päätoimittaja Jussi Lähdettä.
Moraali-teeman ulkopuolelta ohjelmassa on esimerkiksi parin vuoden tauon jälkeen järjestettävä lukupiiriläisten tapaaminen. Lukupiirit, kansanliike -nimellä kulkeva tapaaminen on avoin kaikille lukupiiriläisille ja lukupiireistä kiinnostuneille.
Oman lisänsä kesän ohjelmaan tuo Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon vuoden 2013 palkintoraadin puheenjohtajan julkistaminen. Samassa tilaisuudessa kuullaan vuoden 2012 palkinnon voittaneen kirjailija Seita Vuorelan Karikko-kirjan matkasta maailmalle.
Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.vanhankirjallisuudenpaivat.com.








