Stormtrooper syntyi sahan soidessa

Stormtrooper tervehtii ohikulkijoita Huittisten Vampulassa.

Viime viikkoina moni on Huittisista Turkuun ajelleessaan hieraissut silmiään juuri ennen Vampulan varalaskupaikkaa.

Korkealla kalliolla seisoo parimetrinen, valkoinen hahmo ja pitää kädessään Mörkö 12 -kylttiä. Star Wars -fanit tunnistavat ukon Stormtrooperiksi ja jokainen jääkiekon MM-kilpailuja seurannut tietää, kehen Mörkö-nimitys viittaa.

Stormtrooper on kerännyt osakseen mittavan määrän huomiota. Jopa huomattavasti enemmän, mitä huittislainen Henry Larikka osasi odottaa, kun MM-kullan ratkettua päätti asettaa puisen hahmon valtatien varteen.

”Halusin ukon herättävän ajatuksia ja arvasin, että siihen varmasti kiinnitetään huomiota. Aivan tätä en osannut odottaa, että saan näin paljon yhteydenottoja ja törmään teokseeni jatkuvasti esimerkiksi Facebookissa”, mies naurahtaa.

Henry Larikka ei tunnustaudu suureksi Star Wars -faniksi vaan Stormtrooperissa häntä kiehtoo hahmon muotokieli.

Stormtrooper ei suinkaan ole Henry Larikan ensimmäinen puutyö. Harrastus sai alkunsa jo vuosia sitten, kun metsähommista sattui jäämään parimetrinen kuusentyvi.

”Ajattelin, että yritän tehdä siitä jotain. Ihan karhulta ensimmäinen teos ei vielä näyttänyt.”

Mutta harjoitus on tehnyt mestarin. Tätä nykyä Larikka taiteilee puusta moottorisahallaan lähes mitä tahansa.

”Harrastuksessa kehittyy pikkuhiljaa. Sahaa käyttäessä pitää olla tarkka, mitä ottaa pois, sillä takaisin palasta ei enää saa. Mitään en ole koskaan joutunut heittämään pois, vaan jos jostain tule sahattua vähän liikaa, sitten pitää vain korjailla. Tällaisia töitä tehdään terä ja mieli terävänä.”

Lue lisää tämän päivän lehdestä.

Larikka on taiteillut useammankin karhuhahmon.

 

Tällä hetkellä Henry Larikalla on työn alla tuulettava maalivahti Kevin Lankinen.

 

Moottorisahalla voi muotoilla puusta lähes minkä tahansa hahmon.

 

Henry Larikka on tehnyt puusta myös maailmankartan.

 

Larikka tekee mieluiten isoja ja näyttäviä hahmoja, mutta toisinaan ne sisältävät paljon pieniä yksityiskohtia.

 

Larikka haluaa saada tekemiinsä hahmoihin näkyviin jonkinlaista liikettä.

 

Lintujen lisäksi Larikka on muotoillut myös mäkikotkan.

 

Muumipappa hattunsa ja keppinsä kanssa.

 

Lomallakaan Larikka ei malta olla tekemättä mitään. Yksi Thaimaan matka kului hiekkaveistosten parissa.

 

Suuren hahmon muotoileminen pienellä lapiolla vei paljon aikaa, mutta lopputulos oli näyttävä.