Joonas Immonen tiede- ja kulttuuriministerin esikuntaan – “Hyvä näköalapaikka politiikkaan ja työhön ministeriössä”

Vaikka Joonas Immonen on jo ehtinyt verkostoitua hyvin eduskunta- ja ministeriryhmässä, tuli työtarjous hänelle yllätyksenä. Arkistokuva: Laura Haavisto.

Huittislainen keskustan kaupunginvaltuutettu Joonas Immonen aloittaa syyskuun puolivälissä työt tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen esikunnassa.

Immonen sai suoraan ministeriltä työtarjouksen, josta poliittisesta urasta kiinnostuneen nuorenmiehen oli mahdotonta kieltäytyä.

”Työnkuvaani tulee kuulumaan Kurvisen ja valtiosihteeri Tuomo Puumalan avustamista ministerityössä. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi hallinnollista valmistelua, kansanedustajien kirjallisten kysymysten delegointia ja kalenteriasioiden hoitamista”, Immonen kertoo.

Vaikka Immonen on jo ehtinyt verkostoitua hyvin eduskunta- ja ministeriryhmässä tuli työtarjous hänelle yllätyksenä.

”Uskon, että työtehtävää tarjottiin minulle, koska olen tuonut esiin, että minulla on jo pitkään ollut halu tehdä töitä politiikassa ja olen myös tehnyt paljon siinä kehittyäkseni.”

Huittisten luottamustoimet hoituvat kuin ennenkin

Uusia työhaasteita Immonen odottaa ennen kaikkea innostuneena.

”Ministerin esikunta on hyvä näköalapaikka politiikkaan ja työhön ministeriössä. Erityisempää jännitystä ei ole ilmassa, sillä asiat sielläkin ovat varmasti ihmisen kokoisia, enkä koskaan ajattele täyttäväni kenenkään saappaita, vaan on parempi laittaa omat jonon jatkoksi.”

Uuden työn myötä Immonen siirtyy asumaan viikot Helsingissä. Hän kuitenkin vakuuttaa, että aikoo hoitaa huittislaiset luottamustoimet samalla panostuksella kuin ennenkin.

”Vaikka asuminen Helsingissä on välttämätöntä, pysyn huittislaisena. Onneksi ministeriössä on hyvät etämahdollisuudet, joten jatkossa elän muodikasta monipaikkaista elämää. Toivon, että työ ministeriössä antaa uusia näkymiä myös omiin ajatuksiini valtuustotyössä ja opettaa hahmottamana kokonaisuuksia.”

Jätä kommentti