Vertaistukea Vauvamiitistä – Sastamalan seurakunta aloittaa uuden toiminnan

Kuvituskuva Pixabay.

Vammalan seurakuntatalolla kokoontuu torstaina kaikkien aikojen ensimmäinen Vauvamiitti. Uuteen toimintaan ovat tervetulleita odottavat äidit sekä äidit, jotka ovat saaneet esikoisvauvansa.

Vauvamiitissä pääsee tutustumaan samassa elämäntilanteessa oleviin ja saa sitä kautta vertaistukea uuden edessä. Tapahtuma sisältää pienen hartaushetken ja tapaamisia on syksyn kuluessa yhteensä neljä, seurakunta tiedottaa.

Myös paljon kysytyt ja odotetut seurakunnan perhekerhot alkavat tällä viikolla. Perhekerho on lasten ja vanhempien kokoontumispaikka, jossa voi tavata toisia perheitä ja saada vertaistukea. Kerhossa kaikki saavat laulaa, leikkiä ja askarrella oman aikuisen ja ohjaajan johdolla. Perhekerhoihin voi tulla silloin kun itselle sopii, eikä niihin tarvitse ilmoittautua erikseen.

Perhekerhoja kokoontuu Sastamalan alueella peräti yhdessätoista paikassa. Tarkemmat ajat voi tarkistaa kirkollisista tiedotteista tai varhaiskasvatuksen somekanavilta.

Syksyn kerhot alkavat ilman tarjoilua ja aikuisille suositellaan maskin käyttöä.