Jari ja naapurit ottivat oikeaoppisen konstin käyttöön – ”Puutarhajätettä ei saa kipata metsään”

Jari Aho toivoo, että heidän esimerkkinsä kannustaisi muitakin huolehtimaan puutarhajätteiden oikeaoppisesta hävittämisestä.

Johannes Bäckin kadun rivitaloissa asuva Jari Aho esitti hiljattain Sastamalan kaupungille toiveen tulla siistimään taloyhtiön paikoitusalueen ja Asemakadun välistä puistoaluetta.

Puistotoimen tarkastuksen yhteydessä kävi ilmi, että puskien lisäksi pienellä metsäkaistaleella oli muutakin hävitettävää.

”Sinne oli vuosien saatossa yksi jos toinenkin kipannut puutarhajätteensä. Kaupunki haki kasat pois, mutta oli selvää, että joku ratkaisu ongelmaan piti keksiä”, taloyhtiön puheenjohtajana toimiva Aho kertoo.

Hän otti yhteyttä isännöitsijään, ja pohdinnan jälkeen päädyttiin kompostin sijaan suursäkkiin. Hyötykeräys toi ison säkin kehikkoineen paikalle. Kun säkki täyttyy, ilmoitetaan asiasta jäteyhtiöön, joka noutaa sen pois ja tuo uuden tilalle.

”Ei ole kallis ratkaisu, ja nyt kaikki tietävät, mihin voivat puutarhajätteensä laittaa. Helppoa”, tuumaa Aho.

Puutarhajätekasat ovat paitsi esteettinen haittaa, hankala asia myös vieraslajien ja tuholaisten torjunnan näkökulmasta.

”Lehtikasat tarjoavat hyviä lymyilypaikkoja esimerkiksi espanjansiruetanoille ja jyrsijöille, joiden en toivoisi leviävän näillä kulmilla”, Jari Aho sanoo.

”Ikävännäköisiä kaatopaikkoja”

Kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi on mielissään siitä, että joissakin taloyhtiöissä on innostuttu puutarhajätteen oikeaoppiseen sijoittamiseen. Kaikkialla Sastamalassa näin ei valitettavasti ole.

Kesällä kaupungin toimesta kartoitettiin useita haitallisten vieraslajien kasvupaikkoja ympäri Sastamalaa. Ennen kuin kaupungin puistotoimen tiimi pääsi tositoimiin torjuntatyössä, oli alueilla pakko suorittaa perustavaa laatua oleva siivous.

”Lähes poikkeuksetta tällaisilla alueilla on rönttäkasoja eli puutarhajätettä, jota on kipattu kaupungin alueille”, Isosävi kertoo.

Isosävin mukaan monet kaava-alueella olevat metsiköt ovat reuna-alueiltaan lähes kulkukelvottomia risujen ja puutarhajätteen läjittämisen vuoksi. Pahimpia paikkoja ovat ojien ja uomien varret.

”Kun raivasimme pajukoita ojien varresta jättipalsamin kitkemistyön helpottamiseksi, paljastui monesta paikasta ikävän näköisiä kaatopaikkoja”, Isosävi sanoo.

Taloyhtiöt ja omakotitaloasujat, joilla ei ole mahdollisuutta puutarhajätteiden tehokkaaseen kompostointiin voivat siitäkin huolimatta hävittää sen oikein.

”Johannes Bäckin kadun rivitaloissa asuvat ovat siitä hyvä malliesimerkki”, kaupunginpuutarhuri tuumaa.

Puutarhajätteen voi kompostoida tai viedä kunnan järjestämään vastaanottopaikkaan. Taloyhtiöt voivat myös kysyä puutarhajätteen kuljetuksista jäteyhtiöistä. Huom! Haravointi-, oksa- ja risujätteitä ei saa laittaa biojäteastiaan.