Artikkelit, MykMinna Isotalo

Mouhijärven kouluhankkeen toteutus ratkeaa kesäkuussa – “Suunnittelun suhteen hyvällä tiellä”

Mouhijärven kouluhankkeen toteutus ratkeaa kesäkuussa – “Suunnittelun suhteen hyvällä tiellä”

Mouhijärveläisiä kokoontui Sylvään koulun pihamaalle ennen valtuuston kokousta kesäkuussa 2020 ottamaan kantaa yhteiskoulun puolesta. Kuva: Alueviestin arkisto.

Näillä näkymin Mouhijärven yhteiskoulun rakennus- ja saneeraushanke saadaan toteutettua sille asetetussa talousraamissa.

”Nyt näyttää siltä, että hankkeessa päästään alle 10 miljoonan euron”, arvioi Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg.

Malmbergin mukaan tavoitteisiin ollaan pääsemässä hyvän suunnittelun ansiosta.

”Tiloja on tarkasteltu uudelleen hyvässä yhteistyössä koulun henkilöstön kanssa. Eli suunnittelun suhteen ollaan hyvällä tiellä”, Malmberg kuvailee.

Vaikka teoriassa asiat ovat juuri nyt mallillaan, on maailmantilanne sellainen, että yleisestikin rakentamiseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä niin materiaalien saatavuuden kuin hintojenkin suhteen.

Riskien hallinnassa myös valittavalla urakkamallilla on Malmbergin mukaan merkitystä.

”Hankkeen valmistelussa ratkotaan vielä toteuttamistapa sekä mietitään, millaisessa aikataulussa on mahdollista mennä eteenpäin.”

Malmbergin mukaan kesäkuussa ratkaistaan eteneekö hanke nyt toteutukseen vai ei.

Jätä kommentti

css.php