Viime lauantaina vietetyn Valtakunnallisen Lähiruokapäivän avajaistapahtuma järjestettiin tänä vuonna Huittisissa, Kivikylän tehtaanmyymälä Hullulenkin piha-alueella.
Avajaistapahtumassa riitti niin makuja kuin painavaa asiaa lähiruoasta.
Juhlapuheen pitänyt maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah kertoi lähiruoan olevan itselleen osa elämää jo oman taustansa puolesta. Hänelle tuttuja juttuja ovat niin perunan istuttaminen ja nostaminen kuin marjojen ja sienien etsiminen metsästä.
Essayah korosti arvostavansa lähiruokaa ja tiesi, että saman ajatuksen jakavat myös kuluttajat.
”Kotimaisuuden arvostus on korkealla ja viime aikojen kriisit ovat vahvistaneet myös lähiruoan arvostusta.”
Ministeri tietää, että kuluttajat haluavat olla aiempaa enemmän vaikuttamassa tuottajan asemaan.
”Valitettavasti arvostus ei kuitenkaan aina näy kuluttajien ostokäyttäytymisessä”, hän harmitteli ja totesi, että ruokaa tuodaan Suomeen huimasti enemmän kuin Suomesta viedään.
Maa- ja metsätalousministeri korosti lähiruoan merkitystä aluetaloudelle.
”Se tuo työtä ja tuloa omalle alueelle.”
Essayah heittikin pallon kuntien ja hyvinvointialueen päättäjille.
”Lisäämällä lähiruoan osuutta julkisella puolella pystyisimme vahvistamaan maakunnan taloutta. Kunnissa pitäisi tehdä lähiruoan kannalta myönteisiä päätöksiä.”
Lähiruoka ei ole merkityksellinen ainoastaan talouden kannalta, vaan Essayah korosti sen olevan myös osa kulttuuria. Satakuntalaisista herkuista hän nosti esiin ohraryynipuuron, kutunjuuston ja talkkunan.
”Makuja, tunnetta, muistoja, elämyksiä ja kulttuuria”, ministeri summasi lähiruoan.
Maatalousministeri muistutti, että lähiruokapäivän kaltaiset tapahtumat ovat tärkeä keino kuluttajan ja tuottajan polkujen yhdistämisessä.
”Ruoan alkuperä kiinnostaa entistä enemmän, mutta samaan aikaan kuluttaja pääsee yhä harvemmin kohtaamaan tuottajan. Tällaiset tapahtumat avaavat hienon mahdollisuuden siihen.”
Avajaistapahtuman tuottajana toiminut Soile Vahela Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMKista hymyili tapahtumassa kilpaa auringon kanssa.
Väkeä virtasi lähiruokatorille heti aamusta alkaen tasaisena virtana.
”Aivan huimaa. Aina kun tapahtumia järjestää, niin toivoo, että väki löytää paikalle, mutta kyllä tämä on ylittänyt odotukset moninkertaisesti.”
Lähiruokapäivän avajaistapahtuma järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Vahelan mukaan tapahtumalle ei ole olemassa tiettyä konseptia, vaan se on mahdollista rakentaa hyvin eri tyyppisesti.
”Kun selvisi, että saamme tapahtuman Huittisiin ajattelin heti, että viljelijöiden lisäksi haluan tuoda esille jatkojalostusta, sillä se on Satakunnassa niin vahvaa. Kivikylän piha oli tämän puolesta oiva paikka ja päivän mittaan se on osoittautunut joka tavalla mainioksi markkinapaikaksi”, Vahela kertoo.
Lähiruokatorilla oli paikalla hieman alle 30 myyjää, suurin osa lähialueen ruoantuottajia, mutta myös käsityöläisiä sekä ruokaorganisaatioita ja tapahtuman järjestelyssä mukana olleita tahoja.
”Kävijämäärä osoittaa mielestäni sen, että olemme osuneet johonkin oikeaan. Huittisiin selvästi kaivataan tällaista markkinatunnelmaista tapahtumaa.
Lähiruokapäivän avajaisia paikkakunnalle tuskin ihan hetkeen saadaan, mutta toivottavasti Kivikylä ottaa tästä kopin ja järjestää vähän saman tyyppisen tapahtuman esimerkiksi ensi vuoden lähiruokapäivän yhteyteen”, Vahela toivoo.