Näkäräinen, pieni,

pöydälle kiipi. 

Kohta tuo hellästi,

hattuun, hiipi.

Yömyssyn tavoin, 

se, lämmittää siellä.

Vaik, ois, miten pirun kova,

pakkassää siellä.

—

Näkäräinen, nostaa, 

riemun otsaan

vaikka sen, yrjö-poika,

karmeesti kostaa.

Mut helpottaa kohta,

kun yrjö, tulee ulos.

Sehän on näkäräisen vierailun tulos.

—

Yrjö, ja näkäräinen,

ovat melkoiset humut.

Kun pollasta kuuluu,

juhlien, kumut.

Näkäräinen pollaan

juhlaa kantaa, 

niin yrjö-poika silloin,

ylen antaa. 

—

Näkäräinen

ei ole juhlissa tiellä,

eikä myös yrjö-poika

alkuun vielä.

Näkäräinen kun juhlissa

totiveden keittää,

niin yrjö sen myöhemmin,

viheriölle heittää.

—

Näkäräinen nostaa

riemun kattoon,

mut yrjö-poika kohta,

sen painavi mattoon.

Näkäräinen on 

se riemurinta.

Ja yrjö – sen perskeleen – 

maton hinta.

—

Lännen tuohella

saa totia ostaa.

Ja kyllä, se hetkeksi, 

hattua nostaa. 

Ennen kuin yrjö tulee

kuvaan mukaan.

Ei tuota vältä, Sandels, Döbeln,

ei kukaan. 

Pertti Uihero