Hiihto voi viedä Kiinaan asti

Jenni Höylänen ja lumilinnan mallia Kiinasta.

Lauttakylän Lujan hiihtäjälupaus Jenni Höylänen kävi runsaan kahden viikon Kiinan-kiertueellaan tammikuun alussa tekemässä hiihdon historiaa. Hän nimittäin voitti ensimmäisenä suomalaisena naishiihtäjänä yhden osakilpailun kaikkiaan seitsemän kisan sarjassa.
Tour De Ski China hiihdettiin eri puolilla Pohjois-Kiinaa. Jennillä oli tuomisinaan kotiin ensimmäisen kansainvälisen kisan voiton lisäksi yksi kolmossija sekä sijoituksia kuuden ja kymmenen väliltä. Kokonaiskisassa hän oli seitsemäs. Kaikkiaan menestyjinä olivat hiihtäjät Skandinaviasta ja erityisesti ruotsalaishiihtäjät valtasivat kärkisijoja.
“Hiihdollisesti olen tosi tyytyväinen. Hiihtoon löytyi rentous ja helppous”, hän summaa matkaansa.
“Siellä oppi ryhmähiihtämistä, oppi hiihtämään taktisesti ja fiksusti. Ei tällaista tilaisuutta joka päivä tarjota.”

Lue aiheesta lisää Alueviestistä 30.1.

Jenni Höylänen
-seura Lauttakylän Luja
-ikä 23 vuotta
-ensimmäiset hiihtokisat 4-vuotiaana
-saavutuksina nuorten SM-mitalit
-valmentajana Jukka Pätäri
-harrastuksena leipominen, erityiseti kakut
-opiskelee kotitalousopettajaksi
-asuu nykyisin Kuopiossa

Kotitalousopettajaksi opiskelevalle Jenni Höyläselle hiihto on tällä hetkellä ykkösasia ja tavoitteet korkealla.
Hiihdon historiaa: Jenni Höylänen palkitaan ensimmäisenä suomalaisena naishiihtäjänä Tour De Ski China -osakilpailun voitosta.