
Yläneläinen Anniina Ketola lämmitteli heti puolenpäivän jälkeen sunnuntaina 7-vuotiasta Jemina-ponia Roismalanlahdella Vammalassa. Yhdeltä hän oli lähdössä harjoitusjääravien ensimmäiseen starttiin.
”Joku hulluus minut kai sai raviohjastajaksi muutama vuosi sitten. Tänä keväänä ajan hevosajokortin, joten jatkan ponien jälkeenkin. Vielä ei ole tullut voittoja, mutta katsotaan.”
Anniina ja Jemina starttasivat kello 13. Lähtö sujui hyvin ja yhden kierroksen eli 1 000 metrin matkalla Jemina ei intoutunut laukkaan. Maalin pari tuli ensimmäisenä.
”En uskonut, että voitan. Mutta hienolta tämä tuntuu”, sanoi Anniina.
Voitto tuli myös Sastamalaan, sillä Jeminan omistavat sastamalalaiset Jenna ja Sarianne Kurtti.
Vammalan Seudun Ravin järjestämät harjoitusjääravit kisattiin pikkupakkasessa ja auringon helottaessa täydeltä terältä. Lähtöjä oli kahdeksan. Yleisöä jäälle kertyi mukavasti muutamia satoja.
Lisää jääraveista Alueviestissä keskiviikkona 6. maaliskuuta.








