Seurakunnan “suojelusenkelit” turvaamassa koulutietä – keskiviikkona Vareliuksessa, torstaina Marttilassa ja perjantaina Muistolassa

“Turvallista matkaa, hyvää koulupäivää!” huikkaili lastenohjaaja Anneli Mäki-Laurila keskiviikkona Vareliuksen kouluun matkanneille oppilaille.

”Hyvää koulupäivää ja turvallista matkaa”, huikkaa Sastamalan seurakunnan lastenohjaaja Anneli Mäki-Laurila. On keskiviikko, kello hiukan yli puoli yhdeksän aamulla, ja syyslukukausi Vareliuksen koulussa käynnistymässä.

Mäki-Laurila seisoo Narvantien ja Kontionkadun risteyksessä keltaisessa heijastinliivissä, pahvista askarreltu liikennemerkki kädessään. Koululaisten lähestyessä risteystä hän astuu suojatielle autoliikennettä hidastamaan ja varmistaa lapsille turvallisen tien ylityksen.

Sastamalan seurakunnan lapsi- ja perhetyön tiimi toimii loppuviikon ajan ”suojelusenkeleinä” koulunsa aloittaville lapsille. Keskiviikkoaamuna Vareliuksen nurkilta alkanut partiointi jatkuu torstaina Marttilan ja perjantaina Muistolan koulun liepeillä.

”Heinäkuussa pidettyjen leiripäivien teemana oli suojelusenkeli. Oli luonnikasta jatkaa ajatuksia samalla teemalla, ja yhdessä saimme idean koulujen alun suojaamisesta”, taustoittaa Mäki-Laurila.

Autoille stop, kun koululaiset hurauttavat tien yli.

Koulujen johtajat tykästyivät työntekijöiden ideaan ja toivottivat heidät tervetulleiksi. Mäki-Laurila kertoo varmistaneensa myös Liikenneturvalta, onko tällainen vapaaehtoinen partiointi sallittua.

”Sieltä vastattiin, että mikään ei kiellä toimintaa. Tiedän, että esimerkiksi Tampereella koulujen alkua turvataan vanhempainyhdistysten toimesta. Tässä olisikin hyvä haaste paikallisille yhdistyksille ja muille tahoille, että ensi syksynä täällä oltaisiin isommalla porukalla”, lastenohjaaja heittää.

Vareliuksen nurkilla aamu näyttää ruuhkaiselta. Lapsiaan kouluun kuljettavien vanhempien autot täyttävät Kontionkadun vierustat ja läheisen pallokentän parkkipaikan. Osalla kävellen saapuvista lapsista on saattaja mukana, mutta isommat hurauttavat kouluun omatoimisesti polkupyörällä.

Reilun tunnin ajan liikennettä seurannut Mäki-Laurila antaa autoilijoille puhtaat paperit.

”Liikenne on ollut vilkasta, mutta rauhallista”, nainen summaa.

”Toivottavasti autoilijat muistavat, että koulujen nurkilla ei ole vilkasta vain tänään, ensimmäisenä koulupäivänä, vaan jatkossa on tarpeen ajaa rauhallisesti ihan joka päivä.”

Piia Vuori (vas.) ja Anneli Mäki-Laurila Sastamalan seurakunnan lapsi- ja perhetyön tiimistä toimivat tällä viikolla “suojateiden suojelusenkeleinä”.